•  

Case: Ketterämpää kilpailujen

hallintaa Elisa Viihteelle

Monen muun aktiivisen markkinoijan tavoin Elisa järjestää jatkuvasti erilaisia kilpailuja asiakkailleen. Palkinnot vaihtelevat erilaisten artistien keikkalipuista formulamatkoihin. Houston Inc toteutti Elisa Viihteelle järjestelmän kilpailusivujen hallintaan.

Ongelma

Aikaisemmin jokaiselle kilpailulle toteutettiin omat sivunsa, jotka suunniteltiin ja toteutettiin nollasta kerta toisensa jälkeen. Kilpailuissa kerättyjen tietojen keskitettyä rekisteriä ei ollut hyötykäytössä.

Elisa Viihteen Business Manager Tuija Lepo kuvailee kilpailusivujen tekemisen tuskaa ja projektin syntyä:

”Kilpailusivujen tekeminen vaati paljon aikaa ja vaivaa. Järjestimme kilpailuja ad hoc -periaatteella ja aloin olla turhautunut siihen. Pyörän keksiminen yhä uudestaan on älytöntä, joten päätin, että tarvitsemme pysyvämmän ratkaisun.”

Ratkaisu

Kilpailuja varten toteutettiin oma kilpailunhallintajärjestelmä Yii-alustalle. Projektin aikataulu oli kova: valmista piti saada viikon häkellyttävällä aikataululla.

”Halusin yksinkertaisen työkalun, joka voidaan toteuttaa nopealla aikataululla ja edulliseen hintaan” Lepo kiteyttää.

Houstonin tiimi vastasi haasteeseen ja toimitti Elisa Viihteelle kilpailunhallintasovelluksen sovitun aikataulun ja kiinteäksi sovitun budjetin puitteissa.

”Houstonin tiimi ymmärsi hyvin, mitä halusin. Heidän kanssaan oli helppo toimia ja sain avaimet käteen -periaatteella sen, mitä halusin. Olen hyvin tyytyväinen projektin kulkuun” Lepo kiittelee projektitiimiä.

Ratkaisu otettiin Elisalla hyötykäyttöön saman tien. Alle kuukaudessa kilpailunhallinnan avulla on jo toteutettu neljä kilpailua ja lisää on tulossa.

Hyödyt

Uuden järjestelmän ansiosta työaikaa ja rahaa säästyy. Uuden kilpailun julkaiseminen sujuu helposti ja nopeasti.

Kilpailun tekijä voi räätälöidä valittuja osia kilpailusivun ulkoasusta ja lomakkeen kentistä. Kaikkien osallistujien tiedot kerätään keskitetysti tietokantaan, jolloin tietojen käsittely ja hyödyntäminen helpottuu.

”Järjestämme kilpailuja lähes viikoittain, joten Houstonin rakentama järjestelmä helpottaa elämääni suunnattomasti. Kunhan tarvittava aineisto on käsillä, kisa on pystyssä kahdessa minuutissa” tyytyväinen Lepo summaa.