•  

Avartamo: eläköön keskinkertainen johtajuus!

13.01.2011

Avartamo hakee Suomen keskinkertaisinta johtajaa
– Todellinen johtajuus löytyy harvojen huippujohtajien ja häviäjien välistä

Ehdoton valtaosa organisaatioista ja niiden johtajista on keskinkertaisia. Johtajuuden ymmärtämiseksi on siksi tärkeää tunnistaa millainen on keskinkertainen johtaja. Suomalaisen ohjelmistoyritys Houston Inc:n kokoama Avartamo-asiantuntijaryhmä kannustaakin unohtamaan utopistisen parhaaksi pyrkimisen ja ottamaan sen sijaan kaiken irti keskinkertaisuudesta.

Keskinkertaisen johtajuuden teemaa käsitellään Helsingissä perjantaina 21. tammikuuta järjestettävässä Avartamon julkisessa keskustelutilaisuudessa. Filosofi Tuomas Nevanlinnan ohjaamaan keskusteluun osallistuvat Avartamon perustanut ohjelmistoalan yrittäjä Tomi Ruotimo, mediamaailman kokeneet vaikuttajat Pauli Aalto-Setälä, Mikael Jungner ja Pekka Seppänen, liikkeenjohtamisen uudistaja Esko Kilpi sekä Åbo Akademin professori Alf Rehn.

”Jim Collinsin klassikkokirja kannusti pyrkimään hyvästä parhaaksi. Moni on kirjan lukenut, mutta aika harva on oikeasti onnistunut seuraamaan sen opetuksia. Parhauden pohtimista mielenkiintoisempaa onkin kääntää ajatus päinvastoin ja miettiä mitä keskinkertaisuus vaatii”, Alf Rehn kertoo.

”On helppo löytää esimerkkejä siitä, miten hyvistä yrityksistä on tullut keskinkertaisia. Keskinkertaisuus on kiinnostava teema, jota on käsitelty aivan liian vähän. Pelkästään huippujen ja häviäjien analysointi ei riitä, kun Gaussin käyrä kertoo totuuden: keskinkertaisia on aina muita enemmän”, Esko Kilpi sanoo.

”Suomessa on perinteisesti pidetty joukosta erottumista epäilyttävänä ja keskinkertaisuutta hyveenä. Sitä on saatu mitä on tilattu. Suurin osa suomalaisista tekee töitä keskinkertaisessa organisaatiossa, keskinkertaisen johtajan alaisuudessa. Meitä kiinnostaa mikä tekee johtajasta keskinkertaisen”, Tomi Ruotimo toteaa.

Perinteisesti yritysten neuvonantajaryhmät kokoontuvat kabineteissa ja pitävät keskustelunsa tiukasti luottamuksellisina. Tästä poiketen Houston Inc tuo Avartamonsa keskustelut kaikkien kiinnostuneiden ulottuville. Osaan tilaisuuksista voi osallistua paikan päällä, osaan verkon kautta.

Median edustajat ovat tervetulleita Avartamon tilaisuuteen pe 21.1.2011 klo 13.30–15.00 Kiasman Seminaari-tilassa, Mannerheiminaukio 2, Helsinki. Mukaan mahtuu tilan sallimissa rajoissa. Ilmoittautumiset viimeistään ke 19.1.: Outi Vainionkulma-Immonen, outi (at) netprofile.fi, puh 050 339 7408 tai (09) 6812 080.

Lisätietoja:
Tomi Ruotimo, toimitusjohtaja, Houston Inc, puh. 040 544 3972, tomi.ruotimo (at) houston-inc.com
Juha Frey, Netprofile Finland Oy, puh. 040 572 4674 tai (09) 6812 080, juha (at) netprofile.fi

Avartamo verkossa: http://www.houston-inc.com/fi/avartamo.php, http://www.twitter.com/avartamo, http://www.youtube.com/user/HoustonInc.

Lehdistökuvia: www.netprofile.fi/pressphotos/houstoninc/avartamo/

Avartamo on ohjelmistoyritys Houston Inc.:n kokoama asiantuntijaryhmä. Avartamo visioi, ideoi ja sparraa ajatuksia kehittyvän teknologian tuomien muutosten vaikutuksista ihmisten elämään, organisaatioiden toimintaan ja ympäröivään yhteiskuntaan. Tavoitteena on kysyä miten ja millä edellytyksillä arki paranee, sujuvuus lisääntyy, yhteistyö tehostuu ja vaikuttaminen helpottuu. Uskomme avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen: siksi emme vetäydy kabinetteihin vaan tuomme keskustelumme kaikkien kiinnostuneiden ulottuville ja kutsumme halukkaat mukaan debatoimaan. Tarkoitus on avartua jatkossa 4-5 kertaa vuodessa. Osaan tilaisuuksista voi osallistua paikan päällä, osaan verkon kautta.
 

Takaisin