•  

Lehdistötiedote: Houston Inc.:n perustama Avartamo hakee suuntaa Suomelle

01.11.2010


Avartamo hakee suuntaa Suomelle
29.10.2010
 

– Mukana Pauli Aalto-Setälä, Mikael Jungner, Esko Kilpi, Alf Rehn, Tomi Ruotimo ja Pekka Seppänen

Avartamo on suomalaisen ohjelmistoyritys Houston Inc:n kokoama asiantuntijaryhmä, jonka tavoitteena on avata ja käydä keskustelua yhteiskunnallisen kehityksen suunnasta ja keinoista. Poliitikkojen dominoimalle kentälle halutaan tuoda uutta väriä liiketoiminnan, johtamisen, teknologian ja yksilöiden näkökulmista. Keskusteluissa pohditaan esimerkiksi sitä, miten ja millä edellytyksillä arki paranee, sujuvuus lisääntyy, yhteistyö tehostuu ja vaikuttaminen helpottuu.

Perinteisesti yritysten neuvonantajaryhmät kokoontuvat kabineteissa ja pitävät keskustelunsa tiukasti luottamuksellisina. Tästä poiketen Houston Inc tuo Avartamonsa keskustelut kaikkien kiinnostuneiden ulottuville. Osaan tilaisuuksista voi osallistua paikan päällä, osaan verkon kautta. Tilaisuuksia on tarkoitus järjestää 4-5 kertaa vuodessa.

Avartamon jäseniksi on kutsuttu tulevaisuuteen positiivisesti suhtautuvia ja eri aloilla kokemusta keränneitä asiantuntijoita. Ryhmän perustajana ja puheenjohtajana toimii ohjelmistoalan yrittäjä Tomi Ruotimo, joka uskoo nopeaan ja ketterään toimintaan ylitarkan suunnittelun sijaan. Jäseniä ovat mediamaailman kokeneet vaikuttajat Pauli Aalto-Setälä, Mikael Jungner ja Pekka Seppänen, liikkeenjohtamisen uudistaja Esko Kilpi sekä Åbo Akademin professori Alf Rehn.

"Kun taloudessa menee huonosti, moni käpertyy tehostamaan ja trimmaamaan omaa toimintaansa. Kun taloudessa menee hyvin, ainakin yhtä moni juoksee tukka putkella kohti omaa maaliaan. Ellei välillä lopeteta käpertymisen ja juoksemisen sykliä, on turha odottaa radikaaleja innovaatioita. Nyt tarvitaan käpertymisen sijaan avartumista", Tomi Ruotimo linjaa.

"Ihmisten pitäisi ajatella omilla aivoillaan. Tässä on muutama rohkaiseva - tai varoittava - esimerkki", Pekka Seppänen täydentää.

Avartamon 4.11. järjestettävän ensimmäisen keskustelutilaisuuden teemana on Suomen väestön ikärakenteen muutos. Filosofi Tuomas Nevanlinnan ohjaamassa keskustelussa pohditaan millä keinoin yhteiskunnan toimintaa voidaan tehostaa niin, että nykyisen tasoista hyvinvointia voidaan ylläpitää. Tuottavuuden kasvu vaatii toimintatapojen muutosta, johon täytyy sisältyä kehittymistä sekä teknologiassa, ajattelussa että työn tekemisen tavoissa. Näkökulmana on yksilön rooli, vastuu ja vaikutus.

"Me harmaannumme. Suomi siirtyy tilanteeseen, jossa hyvin suuri osa kansalaisista on eläkeläisiä ja vanhuksia. Terveydenhuolto vaatii lisää resursseja ja työtä tekevien suhteellinen määrä vähenee. Monien mielestä tässä on katastrofin ainekset. Mutta voiko asiaa ajatella toisin? Voisiko Suomesta tehdä vanhuustalouden mallimaan", kysyy Alf Rehn.

Huom: Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan Avartamo-asiantuntijaryhmän ensimmäistä avointa keskustelutilaisuutta torstaina 4.11.2010 klo 9.00–10.30 Ravintola Lasipalatsin Palmuhuoneessa, Mannerheimintie 22–24, Helsinki. Mukaan mahtuu tilan sallimissa rajoissa.

Pyydämme ilmoittautumaan viimeistään tiistaina 2.11.: Vesa Valonen, vesa (at) netprofile.fi, puh 040 705 4262 tai (09) 6812 080.

Lisätietoja:

Tomi Ruotimo, toimitusjohtaja, Houston Inc
puh. 040 544 3972
tomi.ruotimo (at) houston-inc.com

Vesa Valonen, Netprofile Finland Oy
puh. 040 705 4262 tai (09) 6812 080
vesa (at) netprofile.fi

Houston Inc on erikoistunut ketterän strategian jalkauttamiseen. Prosessikonsultointia ja korkeatasoista ketterää ohjelmistokehitystä tarjoavan suomalaisen Houstonin toimintamalli perustuu lean-ajatteluun. Tuloksena syntyy oikeaan ongelmaan vastaavia operatiivisia liiketoimintaohjelmistoja, joiden ydintoiminnot valmistuvat toimiviksi poikkeuksellisen nopeasti. Houstonin ominta aluetta ovat vaativat media-, telecom- ja rahoitusalan kehityshankkeet. Lähes 40 Lean-johtamisen ja Agile-ohjelmoinnin asiantuntijaa työllistävän Houstonin asiakkaita ovat mm. Elisa, OP-Pohjola ja Sanoma.
Lisätietoa: www.houston-inc.com, blogi www.wehaveaproblem.fi


 

Takaisin