Wellun uratarina: Kokista koodariksi

Wellu koodasi jo yläasteikäisenä nettisivuja ja pelejä. “Olin aika nörtti nuorena miehenä. Aloitin HTML-kielen opettelun niin, että avasin vierailemillani nettisivuilla sivun lähdekoodin ja yritin matkia sieltä. Tein mm. yläasteemme nettisivut 9. luokalla. Ne olivat ensimmäiset nettisivut joista olen saanut palkkaa.”, Houstonin Principal Consultant Wellu muistelee.

Web-teknologioiden parissa ei kuitenkaan nähty vielä silloin samanlaisia uramahdollisuuksia kuin nyt, ainakaan pienellä paikkakunnalla josta Wellu oli kotoisin. “Web oli silloin niin nuori, ettei opinto-ohjaaja edes osannut suositella IT-alaa urapoluksi. Myös omissa mielikuvissani ATK oli ennemminkin tietokoneiden huoltoa, komponenttien kokoamista yms, kuin softan tekemistä.”

Paremman tiedon puutteessa Wellu päätyi opiskelemaan toista intohimoaan eli ruokaa, ja opiskeli suurtalouskokiksi.

Keittiön kautta IT-alalle

Oltuaan muutaman vuoden kokkina erilaisissa rooleissa tiskarista keittiömestariksi, Wellu alkoi miettimään alanvaihtoa.

“Viihdyin kyllä työpaikoissani ja työkavereideni kanssa, mutta työn sisältö tökki. Esimiesrooliin liittyvät asiat, huono palkkaus ja pitkät työajat eivät miellyttäneet. Silloin päätin, että tulisin vaihtamaan alaa, mutta en vielä tiennyt mitä lähtisin opiskelemaan.”

Kaksi eri sattumaa johti siihen, että IT-ala valikoitui uudeksi urapoluksi. “Työkaverini ravintolassa olivat huomanneet, että olin aika näppärä tietokoneiden kanssa. Minut laitettiin osa-aikaisesti tiimiin, jonka tehtävänä oli ylläpitää yrityksen nettisivuja ja infonäyttöjä, analysoida dataa mm. ruokalistojen suunnittelussa yms. Silloin aloin miettimään, että voisi olla mukavaa siirtyä tekemään toimistotöitä kokoaikaisesti.”

Toinen johdatus tuli, kun Wellun ystävä perusti uuden yrityksen, jolle hän tarvitsi verkkosivut. “Kerroin että olen tehnyt nettisivuja nuorempana ja ehdotin, että voisin toteuttaa sellaiset myös hänelle. Ystäväni innostui ja ryhdyimme tuumasta toimeen.”

Ystävällä oli harras toive, josta Wellu on edelleen kiitollinen. “Ystäväni oli juuri ostanut älypuhelimen ensimmäisten joukossa ja ymmärsi jo silloin, että kohta kaikki tulevat selaamaan nettisivuja puhelimillaan. Otimme nettisivujen responsiivisuuden jo silloin huomioon ja siitä on ollut paljon hyötyä urallani.”

“Samaan aikaan ystäväni asiakas, joka oli töissä markkinointitoimistossa, osasi vinkata, että CSS on kieli, joka kannattaa opetella. Niistä jotka sen taitavat, on pulaa. Flash oli silloin hiljalleen kuolemassa pois ja CSS korvasi monia asioita, joita aiemmin oli tehty Flashilla. Näiden tapahtumien myötä hain ja pääsin opiskelemaan IT-tradenomiksi.”

Varaslähtö töihin

Ensimmäisen IT-alan työpaikan Wellu sai jo opintojen toisena vuotena, kun opiskelukaveri samalta kurssilta sai työpaikan pienestä startupista.

“Hän kertoi yrityksen etsivän toista saman tason fronttikehittäjää, ja vinkkasi laittamaan hakemuksen. Tein CV:n ja nettisivut itselleni yhden viikonlopun aikana ja muutama viikko siitä aloitin töissä. Pidin sitten välivuoden koulusta, sillä töitä oli niin paljon.”

“Lopulta sain tehtyä koulun loppuun töiden ohella ja poltin siinä itseni aika loppuun. En suosittele kenellekään.”, Wellu naurahtaa.

Houstonilla urakehitys uuteen nousuun

Oltuaan ensimmäisessä koodaustyössään melkein seitsemän vuotta, ammatillisessa kehittymisessä tuli seinä vastaan. Verkkokauppaan erikoistuneena yrityksenä edellinen työpaikka ei tarjonnut mahdollisuuksia esimerkiksi pilviteknologioiden opettelemiseen, jotka ovat nyt päivittäinen osa Wellun työtä.

“Hain Houstonille, sillä kaipasin työhöni monipuolisuutta ja mahdollisuuksia kehittyä. Konsulttitalossa kehittymismahdollisuudet ovat käytännössä rajattomat.”

“Olen päässyt tekemään frontend-kehityksen lisäksi paljon enemmän myös backia. Isoin bonus on ollut se, että olen päässyt tekemään pilvi-infraa. Tälläkin hetkellä opiskelen AWS Solutions Architect -sertifikaattia varten. Houstonilla olen päässyt kehittämään omaa ammatillista osaamista verkkokaupan ja sisällönhallintajärjestelmien ulkopuolelle, eli osaan nyt suunnitella palveluita paljon kokonaisvaltaisemmin infrasta alkaen.”

Wellun ura Houstonilla huipentui hiljattain ylennykseen Principal-konsultiksi.

“Principal-rooli tarkoittaa, että pystyn suunnittelemaan kokonaisvaltaisemmin palveluja ja lisäksi olen myynnin tukena teknisenä asiantuntijana tarjousten teossa.”

Asiakastyytyväisyys, työyhteisö ja jatkuva oppiminen luovat merkitystä

Parasta Wellun työssä ovat työkaverit ja jatkuva oppiminen.

“Parasta Houstonilla on työkaverit. Olen myös ikuinen opiskelija, joten työssäni motivoi jatkuva itseni kehittäminen. Houstonin tarjoamien itseopiskelupäivien lisäksi käytän paljon myös vapaa-aikaani asioiden opiskeluun. Tein viime syksynä Accessibility-sertifikaatin ja tällä hetkellä opiskelen seuraavaa AWS-sertifikaattia varten.”

Merkitystä työhön tuo asiakkaiden liiketoiminnan parantaminen ja ihmisten työn helpottaminen. “Tekemillämme työkaluilla on iso merkitys yrityksille ja niiden työntekijöille. Niiden avulla yritykset pääsevät tavoitteisiin helpommin, oli kyseessä sitten liikevaihdon parantaminen tai työn helpottaminen. Aina kun uusi verkkosivusto tai ominaisuus menee liveksi ja ihmiset ottavat ne käyttöön, tuntuu se joka kerta yhtä hyvältä.”

Kuvassa kasvokuva hymyilevästä miehestä, jolla on päällään musta teepaita

Wellu

Principal Consultant